Miksi treenimotivaatio nostetaan liian usein kaiken keskiöön
Kuntosaliharjoittelusta puhuttaessa treenimotivaatio nousee usein ensimmäiseksi selitykseksi silloin, kun harjoittelu ei etene toivotulla tavalla. Jos treeni jää väliin, tulokset eivät kehity tai arki vie mennessään, huomio kääntyy nopeasti omaan jaksamiseen ja tahdonvoimaan. Ajatellaan, että ongelma on motivaation puutteessa. Todellisuudessa tämä on usein liian yksinkertainen selitys.
Motivaatio ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se vaihtelee luonnostaan elämän eri vaiheissa. Työkuorma, perhetilanne, unet ja stressi vaikuttavat kaikki siihen, miltä harjoittelu tuntuu juuri sillä hetkellä. Harva on motivoitunut samalla tavalla viikosta toiseen, ja se on täysin normaalia. Silti treenimotivaation heilahtelu tulkitaan helposti henkilökohtaiseksi epäonnistumiseksi, vaikka kyse on inhimillisestä ilmiöstä.
Ongelma syntyy usein siitä, että harjoittelu rakennetaan oletukselle jatkuvasta motivaatiosta. Kun treeni vaatii säännöllisesti pitkää ajallista panostusta, korkeaa intensiteettiä tai jatkuvaa itsensä ylittämistä, motivaation varaan rakentuva malli alkaa ennen pitkää horjua. Tahdonvoima ei ole loputon resurssi, eikä sen varaan ole järkevää rakentaa pitkäjänteistä harjoittelua.
Tässä kohtaa on tärkeää erottaa toisistaan tahdonvoima ja toimiva rakenne. Tahdonvoima auttaa aloittamaan, mutta se ei kanna yksin. Toimiva harjoittelun rakenne sen sijaan tukee tekemistä myös silloin, kun motivaatio on matalammalla. Kun harjoittelu sopii arkeen ja tuntuu hallittavalta, motivaation vaihtelu ei kaada kokonaisuutta. Tällöin helpottava oivallus on selvä: vika ei ole ihmisessä, vaan usein tavassa, jolla treeni on rakennettu.
Kun harjoittelu vaatii liikaa, motivaatio kuluu väistämättä
Motivaatio ei useimmiten katoa yhtäkkiä, vaan se kuluu vähitellen. Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun harjoittelu alkaa vaatia enemmän aikaa ja energiaa kuin arki antaa myöten. Alkuvaiheessa into kantaa pitkälle, mutta jos treeni edellyttää useita viikkotunteja, pitkiä harjoituksia tai jatkuvaa aikataulujen uudelleenjärjestelyä, kokonaiskuormitus alkaa kasvaa huomaamatta.
Harjoittelu ei tapahdu tyhjiössä. Sen päälle rakentuu muu elämä: työ, perhe, sosiaaliset suhteet ja palautuminen. Kun kuormitus kasaantuu useasta suunnasta, treeni ei enää tunnu voimavaralta, vaan yhdeltä vaatimukselta lisää. Vaikka itse harjoittelu olisi periaatteessa järkevää, sen sovittaminen arkeen alkaa tuntua raskaammalta kuin siitä saatava hyöty.
Tässä tilanteessa ihmiset reagoivat usein kahdella eri tavalla. Osa jättää treenit nopeasti kokonaan pois, koska tuloksia ei tunnu syntyvän riittävästi suhteessa panostukseen. Toiset taas toimivat päinvastoin ja lisäävät harjoittelun määrää yrittäessään pakottaa kehitystä esiin. Kun tulokset eivät vieläkään vastaa odotuksia, harjoittelusta tulee entistä kuormittavampaa, ja palautuminen jää taka-alalle.
Molemmissa skenaarioissa lopputulos on usein sama. Motivaatio kuluu, keho väsyy ja harjoittelu alkaa tuntua taakalta. Lopulta treenit jäävät kokonaan, ei siksi että liikunta ei kiinnostaisi, vaan siksi että valittu treenimuoto on rakentunut oletukselle jatkuvasta treenimotivaatiosta. Kun tämä oletus ei enää pidä, koko malli alkaa horjua.
Kun treeni on rakennettu arjen ehdoilla, treenimotivaatio ei ole ongelma
Kun harjoittelu rakennetaan niin, että se sopii arkeen eikä vaadi jatkuvaa venymistä, myös suhde treenimotivaatioon muuttuu. Tällöin harjoittelu ei ole kiinni siitä, miltä juuri sillä viikolla tuntuu, vaan siitä, että malli on alun perinkin mitoitettu kestämään erilaisia elämäntilanteita. Treeni ei kilpaile ajan, palautumisen tai muun elämän kanssa, vaan asettuu niiden rinnalle.
HIT-harjoittelussa keskiössä ei ole korkean motivaation ylläpitäminen, vaan selkeä ja hallittu kokonaisuus. Harjoitukset ovat ajallisesti rajattuja, ja jokaisessa treenissä pyritään konkreettisesti havaittavaan kehitykseen. Kun edistymisen näkee ja kokee säännöllisesti, treeni alkaa tuntua mielekkäältä ja palkitsevalta ilman, että sitä tarvitsee erikseen perustella itselleen. Motivaatio syntyy luonnollisesti siitä, että tekeminen tuntuu järkevältä ja tuottaa vastinetta käytetylle ajalle.
Toinen keskeinen tekijä on palautuminen. Kun harjoittelu ei kuormita liikaa, keho ehtii sopeutua ja kehittyä. Tämä näkyy sekä fyysisenä että henkisenä jaksamisena. Treeni ei vie energiaa muulta elämältä, vaan tukee sitä. Tällaisessa kokonaisuudessa yksittäinen väliin jäänyt harjoitus ei kaada kaikkea, eikä siitä seuraa syyllisyyttä tai tarvetta aloittaa alusta.
Kun treeni on rakennettu arjen ehdoilla, treenimotivaatio ei ole jatkuva huolenaihe. Se ei ole asia, jota täytyy kaivaa esiin tai pakottaa esille, vaan seuraus toimivasta liikuntamuodosta. Harjoittelu jatkuu siksi, että se sopii elämään sellaisena kuin se on, ei siksi, että motivaatio olisi aina korkealla. Tämä on usein ratkaiseva ero lyhytaikaisen innostuksen ja pitkäjänteisen harjoittelun välillä.
Valmentajasi Sampsa
HIT Gym, Siilinjärvi
